sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Maakellarin kiveys




Maakellarin edustan kiveys käynnissä... Ensikertalainen harjoittelee kivitöitä, pohjalla on ollut mursketta, päällä vähän painunutta multaa jonka päälle levitin juuriestematon. Maton päälle kivituhkaa muutama sentti, johon upotin pyöreäreunaiset kivet, nakkasin päälle pari lapiollista kivituhkaa, jotka harjasin väleihin ja siihen päälle kuivabetonia, jonka suihkutin vedellä. Kuivabetonia oli niin naftisti että kastellessa osa siirtyi pois ja alta paljastui kivituhka, kaikki välit eivät varmaankaan kovetu ja saan täydennellä. Oli tosi ikävää hommaa tänään kun itikoita tusinoittain kimpussa, eikä pystynyt kunnolla keskittymään kun piti yrittää saada valmista niin nopeasti kuin suinkin, jotta pääsisi turvaan sisälle.

Nyt kukassa











lauantai 20. kesäkuuta 2009

Pilvikirsikka kukkii

Pilvikirsikat kukkivat upeasti, yhden puun juurelle istutuin syksyllä 30 tulppaanin sipulia, joista vain murto-osa nousi, mikähän meni pieleen...

Turvekuorma saapui

Istutuksien savensekaista peltomaata piti parantaa sekä havuja ja alppiruusuja varten, tilasin 12 kuutiota kalkitsematonta turvetta. Lapio on laulanut ja kottikärryn rengas pyörinyt kun turvetta on kärrätty vähän joka paikkaan, tavaraa taitaa jäädä vielä ensi kesäksikin, onneksi. Kuten kuvasta näkyy, istutusalueiden reunat ovat aina ongelma, miten niistä saada siistit ja leikkurin mentävät...toistaiseksi heiluriharalla yritän pitää penkireunat puhtaana rönsyilevistä rikkiksistä.

Puumaja ilmassa



Monta vasaranlyöntiä ja puukolla tehty haava sormessa, mutta sitäkin mahtavammat hetket poika koki viikolla kun puumaja valmistui. Puumaja rakennettiin olemassaolevan puuvajan takaseinää hyödyntäen, seinissä käytettiin pihalta puretun hirsiladon upeita harmaita seinälautoja. Pientä viilaamista vielä vaatii, portaat ja sen semmoista mutta ovi on, luukku, tirkistysreikä, koukut kaikille tärkeille esineille ja pieni kaappi. Nyt on äidin asia hommata loput, matto ja tuoli ainakin pitäisi saada jotta maja tuntuisi majalta. Patjakin mahtuu, voi yöpyä sitten kun uskaltaa, tai ainakin alkuyön kokeilla;-)Erityiskiitos papalle!

torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannusta odotellessa


Kuuli viime kesänä tuttavan sanovan että ruotsalaisten mielestä asunnon tiellenäkyvä julkinen osa on se tärkein osa pihaa, se miltä teillä näyttää tielle päin ohikulkeville ja pihaanajaville kertoo millaisia ihmisiä teillä asuu. Otin heti itseeni;-) ettäkö miellä asuisi villiintyneitä rikkiksiä ja homsantuu mitäsattuu väkeä. Piti tehdä jotain sisääntulolle, nyt sinut saattelee pihaan matalakiviaita jonka takaa kurkottelee lamoherukka, vuorenkilpeä, esikkoa, riippapihlajaa. Taustalla korkeaa kurjenpolvea ja pari lupiininalkua, mutta nekin sopinevat tuohon ojanreunaistutukseen. Tuohon kivireunan edustalle vielä kesän projektina olisi saada kivikkokaveja istutettua. Tahdon sanoa, olet lämpimästi tervetullut.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Sadetta odotellessa



Ensimmäinen lomaviikko on puolessa välissä ja Kalajoen parin päivän lomailu takana. Suosittelen käymään Kalajoen Lohilaaksossa vaikka et kalastusta harrastaisikaan, herkulliset kalaisat ruoka-annokset ja silmiä hivelevän kauniit istutukset puroineen päivineen.
Tältä näytti meidän pihalla kesäkuun ensimmäisellä viikolla eteläiseltä rajaojalta päin kuvattuna, alkavat istutukset onneksi jo rehevöitymään, mutta sadetta kaivattiin kovasti, taivas sitä onneksi tänään ripauttikin tovin aikaa.
Kivikkoistutus (pylvästuija, pylväskataja, kääpiökataja ja kivikkokasveja) on tehty oikeaoppisesti juuriestekangasta käyttäen, täyttömaana on peltomultaa, puuvajan paikalta kaivettua hiekkaa sekä havujen juurilla havu-rodomultaa. Perennapenkkiä (pihatatar, kurjenmiekka, päivänlilja, varjolilja yms.) tehty vanhalla kaavalla, maata kääntäen rikkakasveja sormet verillä poistaen ja reunoja yriteään joka kesä ainakin kerran kanttailla. Aika tavalla ovat suurten havujen suojissa ja paikka todella kuiva mutta näyttävät oikeat kasvit paikallensa osanneet kun yhtään tappioita ei ole tullut ja näyttävät rehevöityneenkin hienosti.