sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Pikkupakkanen




Saatiin asteen parin pakkanen aamulla, muutama kasvi näytää vielä ihan nätiltä.
Yläkuvan oikean reunan penkkiin istutin aika paljon sipuleita syksyllä, mahtava nähdä miltä toukokuussa näyttää kelta-valkopenkki.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Puumajan talvi


Talvi tuli ja puumajan jättityynyt otettiin sisälämpöön, ovella ollu tervetulokukka vietiin kellariin ja portaat rakennettiin. Talvi voi tulla talven leikkeineen.

Lumipitsiä




Lumipitsiä punahatun ja torniolaakson ruusun pinnalla.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Pienet ja hennot


Lintukirppufobia on saavuttanut sen verran kohtuulliset mittasuhteet että ensimmäistä kesäänsä viettäneiden pönttöjen puhdistusta on siirretty aina jollakin tekosyyllä. Tytön pöntössä asui kirjosieppo, pöntöstä löytyi soma pieni soppi yhdellä kuoriutumattomalla linnunmunalla. Pojan pönttöä puhdistaakseni piti ottaa esiin kaikki se rohkeus joka minusta löytyi. Oviaukon suulla on ollut niin paljon kirppuja että olin kohtuullisen varma muutamasta pienestä ja hennosta kuolemasta pöntössä. Avattiin pönttö hanskat varusteena, kun kattoluukku oli saatu pois, käskytin lapset kilometrin päähän, pelkäsin aivan mahdottomasti kirppujen leviämistä. Pöntössä oli sinitiaisen kaksi pientä ja hentoa kuollutta poikasta ja sadoittain kirppuja. Hävittämistoimenpide ampui ehkä vähän yli... pönttö nostettiin nopeasti ämpäriin, vein sen tontin rajalle parinsadan metrin päähän ja paukutin ylösalaisin kiveä vasten. Hautajaiset olivat aika karut, sinne ne jäi pitkin poikin pellon reunaa, kepakolla vielä loput muhat karistelin maahan. Pönttö jäi kenolleen kiveä vasten, ei ole minusta sitä enää kasaamaan ennen ensi kesää.

Lumivalkea


Tänä aamuna maassa oli lumi valkea. Asiaankuuluvasti lumilapiot, kolat ja liukuri kaivettiin naftaliinista ja lapset tekivät mäen, joka jäi jokseenkin matalaksi jotta olisi voitu testata sen vauhtitehoa.

tiistai 13. lokakuuta 2009

lauantai 3. lokakuuta 2009

Pensashanhikki "lovely pink"

On monta kertaa pitänyt jo mainita mutta nyt vasta muistan. Pensashanhikki "lovely pink" istutettu kesällä 2008 kaksin kappalein ja selvisivät ensimmäisestä talvestaan vyöhykkeellä V ja näin hienolla kukinnoillaan ihastuttavat vielä lokakuun alussa. Perennapenkki on pellon laidalla, tuulet puhaltavat ja aurinko paistaa eteläpihalla lähes koko päivän. Menestyy täälläkin, kolmosvyöhykkeen suosituksesta poiketen.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Syksyn kiireitä





Muutaman kuukauden mittainen hoitovapaa päättyy tämän viikon lopussa, kerrankin sain ajan kanssa tehdä pihahommia. Heinäkuun lopulta asti joka päivä vähän jotain, lastenhoidon ja kotitöiden lomassa. Ongelma on vain siinä että kun odotan sitä kuningasajatusta miten jonkun jutun hoidan, ehtii kärsivällisyys kadota välillä ja alan touhuamaan vailla selkeää suunnitelmaa ja toivon että unelma-ajatus tupsahtaa jostain. Niin kävi menneenäkin kesänä useamman kerran, ja aina ne tekemiset johonkin johtivat, osa onnistui jopa hyvinkin. Tämän syksyn viimeinen touhuhetki oli kadottaa kasvimaa ja tehdä jotain mukavan näköistä tilalle. Minun on vain mahdottoman vaikea suunnitella jos pohjalla on jo jotain, pitäisi aina aloittaa tyhjältä pöydältä niin ajatukset surraisivat luovemmin. Kasvimaa kadotettiin siirtämällä rajakivet kasoihin ja kääntämällä maat muutamaksi isoksi kasaksi, kun kiviä on kohtalaisen runsaasti jo tällä puolen tonttia, piti niille keksiä uutta paikkaa jostain läheltä. Perennapenkkien loppuviimeistely jää ensi kevääseen, jospa talven aikana saisin jonkun hyvän idean kuinka jatkaa...Alimpana kuvana lähtötilanne viikon takaa.

Kiitos S&T jämälaatoista, niille löytyi lopulta hyvä paikka nurmikon rajalle.



keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Maakellari vielä päivittyi

Ei ollutkaan maakellarin päällystys vielä valmis, häiritsi silmää niin pahasti takaa rehottavat rikkaruohot että hain syksyn alesta Limingan viherkeskuksesta vielä rinne - ja ruusuangervoa muutaman, peittämään takaa näkyvää sekamelskaa. Lisäksi tein vielä pientä kivimuuria raparperille.

Syksylläkin vielä kukkii



Autotallin vasemmalta puolelta pilkottaa puuvaja ja -maja.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Tähän mennessä




Taas se on todistettu että pienin askelin asiat etenevät meidänkin puutarhassa. Ylimmässä kuvassa näkyy istutusalueiden rajaus jota tohkeissani opettelin tälle kesälle tekemään kivimiehen innostamana. Multaa pois isojen kivien ja nurmikon rajalta puolikkaan lapion syvyisesti, tilalle kivituhkaa johon upotetaan pikkukiviä ja kuivabetonista ja vedestä tehdyllä massalla täytetään kivien välit ja kastellaan. Tulee aika siistiä jälkeä kun malttaa vaan tehdä.
Rajaojan istutusalueella on punakoivua, pensashanhikkia pinkkinä, kurjenpolvea, hopeatäpläpeippiä ja kuunliljaa muun muassa.
Keskimmäisessä kuvassa kivipolun teko on edennyt jo muutaman metrin, tälle syksylle vielä "betonoin" kivien välit. Mahtava kun tontilta löytyy tuota kivimateriaalia niin paljon että selviää pienillä kustannuksillä käytävän teosta. Talven aikana pitää suunnitella mihin suuntaan käytävää ensi kesänä jatkaisin. Käytävän oikealle puolelle jaa nykyinen aika ruokoton kasvimaa-alue, tarttis tehrä jotain.
Alimmassa kuvassa on huhtikuussa alkaneen "ruusulaakson" työmaa. Onnistuin tekemään kerrankin kunnolla kaikki pohjatyöt ja valitsemaan oikeat kasvitkin, koska ovat tuuheutuneet aivan valtavasti kesän aikana. Hopeatäpläpeippikin varmaan kymmenkertaisti olonsa, ja tornionlaakson ruusukin kukki mukavasti, saattaapi jopa jäädä viereisten kasvien jalkoihin ensi suvena. Turveharkkojen tälle puolen olen siirtänyt myskimalvan ja komeamaksaruohon pikkuruisia alkuja, jotka ovat levinneet muualla pihalla. Ja tänään mullan alle jäi juurtumaan vielä vaaleanpunaisia tulppaaneja ensi toukokuun iloksi.
Tilasin postin kautta kuutisenkymmentä tulpaanin ja narsissin sipulia, luulin että niille kaikille löytyy kätevästi ja nopsaan paikat pihalta. Ei ollutkaan ihan niin helppoa löytää perennojen vierustoilta riittävästi tilaa, piti hajottaa sipulit moneen eri paikkaan. Ilahduttavat sitten eri puolilla pihaa kesänkorvilla.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Terassilautojen käsittely


Olin kuvitellut meidän perheen aikuisia aika tarkoiksi ihmisiksi... Kesän alussa pähkäilin marketissa mitä varten siellä on niin paljon käsittelyaineita terassilaudoille kun kaikki laittaa kuitenkin kyllästettyä lautaa terasseihinsa ja nehän on ikuisia, luulin ainakin. Ihmettelin vaan miksi osa laudoista rakoilee tosi paljon eteläterassilla. Sitten pihaan astui heinäkuun alussa kivimies, joka ensi töikseen meinasi että jotain tartteis tehdä ja nopsaan. Laudat ruukataankin kuulema käsitellä.
Tälle kesälle ei ollutkaan vielä tarpeeksi hommia niin joudettiin vielä käsitellemään laudat iltapuhteina kun lapset nukkuivat.
Puhdistuspesun jälkeen ero laudoissa oli kuin yöllä ja päivällä. Ensin oli raha rököllään ja kaadettiin pullosta suoraan laudoille ja harjattiin varrellisella ulkoharjalla, tuli erikoispuhdasta. Pullosta riitti yllättäen vain pariin neliöön niin seuraavat pullot piti laimentaa ämpäriin.
Vaikein pala oli valita sävy millä käsitellä, Pinotex terasiöljy sävytettynä poro-värillä (tikkurilan kuultokartasta). Silmä alkaa jo tottua ja sopii hyvin laattoihinkin.


tiistai 25. elokuuta 2009

Maakellari alkaa olla valmis

Maakellarin maisemointi alkaa olla valmis, alppiruusut kukoistivat kesäkuussa, mustikat eivät edes kukkineet, niinkuin eivät ole kukkineet tavalliset metsämustikatkaan ainakaan viiteen vuoteen. Kolme vuotta sitten istutetuista kolmesta vuorimännystä yksi nauttii olostaan, kaksi siirsin toisaalle tontille koekentälle...akileijat, maksaruohot, vuorenkilvet, saniaiset, päivänliljat, jalopähkämöt, metsakurjenpolvi näyttävät olevan omalla paikallaan. Komeasinikuunliljalle rinneistutus näyttää olevan huono paikka liian kuivana. Kunhan tuosta "horsmat" rehevöityvät alkaa näyttää jo ihan hyvältä.
Kellaria olen maisemoinut vain sivuilta, taakse en ole kajonnut muutoinkuin kukan siemeniä heittelemällä ja siellähän ne pikkuhiljaa näyttävät valtaavan tilaa rikkaruohoilta.
Kellaria aletaan pikkuhiljaa täyttää perunoilla, porkkanaa saadaan varastoon alkusyksyä varten, ja kunhan nuo marjapensaat alkavat tuottaa kunnolla satoa on mehuillekin tila jo valmiina.

tiistai 18. elokuuta 2009

Pihasauna


Useamman vuoden mietintämyssyn ja sopimuksen jatkoajan jälkeen sunnuntai-iltana allekirjoitettiin paperit Kontion Kaisla-piharakennuksesta. Absolutely fabulous, nyt saadaan tuo etupihan rytökasa siistittyä. Tälle syksylle ennen pakkasia suunniteltiin vielä pohjatöiden (ehkä perustustenkin) tekoa ja hirsipaketti toimitetaan vuoden päästä syyskuussa. Kaisla-mallissa on tupa ja sauna erikseen, ei tule yövierailla tuvan puolella hehkuvan kuumat oltavat kun saunan tulisija ei ole seinän takana. Tiedoksi tulevat vieraat, saatte oman rauhan ja nukkua vaikka iltaan asti, eivät nämä aamunvirkut lapset herätä vielä kuuden maissa;-).
Rakennukseen tulee sähköt ja kantovesi, viemärin kanssa vielä pähkäillään, veto olisi kohtuu helppo, mutta onko järkeä kun vedenkulutus on kumminkin niin pientä, hyvin riittäisi joku sorakuoppasuodatuskin.
Kunnianosoituksena vanhalle samalta paikalta puretulle julmetulle heinäladolle, yritetään saada maastoutettua rakennus harmailla seinillä ja mustalla katolla. Kunhan saadaan rakennuspiirustukset päästään rakennusluvan hakuun. Jos joku sattumoisin käy Kontion sivuilla katsastamassa mallin, tulee tilaamaamme malliin kurkihirren kohdalle molemmille puolille +0,50m. Tuvan puolella ei tilantarvetta olisi ollut, mutta saunan puolella haluttiin tilaa enemmän puukiukaalle ja lauteille. Paikallinen piha-ammattilainen kävi viime viikolla katsastamassa paikan ja tuo ajatuksiaan syksyn aikana miten kannattaisi toiminnot järjestää jotta rakennus sulautuisi paremmin paikalleen ja saataisiin tuo pellon puolen alapihakin paremmin liitettyä tähän kokonaisuuteen. Meinasi muuten sivulauseessa että "usein on ongelmana että pihastaan innostuneet, innostuvat vähän liikaa eivätkä ehdi oikein sitten enää hoitaa koko pihaa". Siinä nyökyttelivät miehet että mopo tainnut karata käsistä. Viittasivatkohan tuolla minuun... Ei kai se auta kun alkaa rajoittaa, yhtään uutta istutusaluetta en enää tee, korkeintaan hallitusti täydennän...
Kuvasta näkyy että tulevan rakennuksen takana ennen peltoa on ollut melkoinen vattupöheikkö, karsinta on vauhdissa ja kariketta syntyy.

lauantai 8. elokuuta 2009

Ruusulaakso


Ei tuo nyt ihan ruusulaakso ole mutta kuulosti paremmalta, jotenkin utuisemmalta ja ammattilaisemmalta. Ajatuksenjuoksuni menee joskus niin nopsaan ja aidat ylittäen etten itsekään aina muista ne jutut menee. Mutta ajatus ruusuista sai alkunsa tosi kaukaa... ja kummallisen mutkan kautta.
Kaikki alkoi kuluneella viikolla kun armas mieheni toivoi minun tyhjentävän kariketynnyreitä jotta hän saisi niitä vapaiksi uusien risukasojen karikkeistamista varten, vai miksi sitä nyt kutsutaan. Nappasin tynnyrit ja sanoin että, hetkessä tehty paikka on jo valmiina, ja lähdin kasvimaalle. Kasvimaalla taas huomasin että kohopenkkien väliset polut täytyykin ensin putstata rikkaruohoista ennenkuin voin lisätä kariketta entisten päälle. Siinä siistiessä sain mahdottoman hyvän ajatuksen tehdäkin osa käytävistä laattakivistä, joita tontin kivikasoja läpikäymällä löytyisi varmasti kohtuu helposti, kuivalaastisäkit ja laastivispiläkin olivat valmiina varastossa... no eihän tynnyrit niin nopeasti tyhjentyneet kun oli tuota oheistoimintaa, kivikäytävää, maanpoiskärräystä, kivituhkan tilalle tuomista ja niitä kiviäkin piti etsiä. Ja mies huuteli välillä joko niitä tynnyreitä vapautuu!! Älä nyt hermostu tulossa on, kohtapuoliin...Kunhan tässä joutaa.
Lopulta sain tynnyrit tyhjennettyä ja laattakäytävääkin aloitettua, mutta sitten alkoi kyteä ajatus josko tuon ison männyn juurelle rikkaruohojen tilalle olisin istuttanut juhannusruusun. Ja tehnytkin tuosta ruskoliljojen ja sitä ympäröivästä alueesta hempukka-alueen, valkoista, vaaleanpunaista , rosaa, mutta sitten nuo liljat pitäisi siirtää. Aah menee taas isoksi jutuksi kun pienesti yritän jotain tehdä.
Miehellekin ehdin luvata (tai puoliksi) että vasta syyskuussa tulee seuraavan kerran menoja istutusten suhteen, silloin en vielä tiennyt että paikallisella taimistolla alkoi jo alemyynti. Ihan matalalla profiililla yritin tänään siellä piipahtaa, mielessä valkoiset hempukat. Taimilaatikon yritin maastouttaa varaston sivuseinälle.

maanantai 3. elokuuta 2009

Lomareissulta paluu


Viikon reissun jälkeen kotiin oli ihana tulla, mutta kahden viikon tekemättömyys pihalla näkyi. Pahimmillaan rikkaruohot rehottivat puolen metrin komeudessa ja ajattelin ettei tästä selviä ennen ensi kesää. Kun mieheltä ja lapsilta sain rauhan muutamaksi tunniksi, niin alkoi jo näkyä, ja uskalsi jo valokuvan ottaa. Kivituhkakasa vaan ei ollut löytänyt uutta kotia reissun aikana. Joku paikka olisi pakko löytyä jonkun kannon juurelta ennen elokuun loppua, muuten se saattaa alkaa käydä silmille tuossa keskellä pihaa. Käyttökohteita sille tulee löytymään...

Hatanpään arboretum


Heinäkuun lopulla kävin Hatanpään arboretumissa, ruusupuisto jäi mieleen huumaavine tuoksuineen ja upeinen ruusuineen. Minun pohjoisen tytön sydämen vei kuitenkin kivikkopuisto, sitä rinkiä olisin voinut kiertää vielä muutaman tunnin ajan, kamera lauloi kun yritin saada tunnelmaa tallennettua, mutta kuten kuvista näkyy eivät sykähdytä niin kovin. Tuo kivikkopuisto pitää kokea ja tuntea itse. Hätäsieluna en jaksaisi odottaa viittätoista vuotta jotta saan samanlaisen tunnelman kivikkotarhaani, jos joku tietää teholannoitteen jolla saadaan noihin kotipuihin ja kasveihin kasvupyrähdys, sen kertokoon. Ja miten joku on osannut yhdistellä kasvit juuri oikeaan paikkaan tuolla Hatanpäässä, kaikki olivat juuri siellä missä niiden kuuluikin olla, tunnelmaa vaikea kuvata. Käykää ihmiset tutustumassa.

Kerran heinäkuussa




Juuri ennen lomani alkua kukkivat nämä kaunokaiset, jotka ovat aiheuttaneet huolta ja murhetta puutarhan pidossa. Kaikille pitäisi löytyä fakta nimi, ei riitä että tämä tai tuo;-)
Kaksi ylintä maksaruohoa pitäisi olla taimiston mukaan kaukasian ja kamtsatkan -maksaruohot, mutta missä järjestyksessä kun ovat aivan samanlaiset (paitsi toinen aloittaa kukintansa himpun aiemmin). Kirjassakin sanotaan että kaukasialainen olisi valkokukkainen.
Alimmaisen valkoisen kukan henkilöllisyyttä on metsästetty ihan pääkaupungissamme asti, on kierretty siirtolapuutarhaa, Marketan puistoa Espoossa ja Hatanpään puistoa Tampereella eikä mistään löydy vastaavaa, mutta kun kukinto on palavanrakkauden kanssa samanlainen olen ristinyt sen valkoiseksi palavaksi rakkaudeksi, koska niitäkin kuulemma on. Kiitos Anu viime kesän taimilahjoituksesta, lahjoitit keräilyharvinaisuuden;-)


tiistai 21. heinäkuuta 2009

torstai 16. heinäkuuta 2009

Alapihan tunnelmia




Viimeistelyä vaille


Kohtuullisen urakoinnin jälkeen näyttää etupihalla tältä, vielä kun löytäisi paikan keskellä ajorataa kököttävälle muutaman kuution kivituhkakasalle joka jäi yli...

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Etupihan kiveys



Etupihalle tulee vaaleanharmaita pihakiviä, rajaukseen tummanharmaata reunakiveä. Pihakivet on tilattu puolen neliön tarkkuudella, kiveyksen teko voi vaatia vähän mielikuvitusta ja säätämistä, siltä varalta että määrämittaukset ovat menneet suurinpiirtein oikein.

Takapihan kiveys



Takapiha ennen ja välillä...

Kivityöt




Juhannusviikolla saapui 65m2 kuorma pihakiviä ja -laattoja. La 4.7. alkoi laatoituksen valmistelut, mullan kärräykset, laattakasojen tuonti lähemmäs kivettävää aluetta. Laatoituksen alle jää neljä vuotta sitten asennettu kivituhkakäytävä jota paikoin levennetään, etupihan käytävä on ollut mulloksella, johon oma silmä on mukavasti vuosien varrella tottunut, kyläilijät ovat pyöritelleet silmiään, oletan. Talon pohjoispuolen nurkkaan on asennettu neljä vuotta sitten kivituhka/kivikkoalue, jonka pohjalla ollut suodatinkangas on pahoin pettänyt ja päästänyt juolat sun muut läpi. Juolamattokankaan irrottaminen oli työlästä touhua, niin oli napakasti takertunut hiekkamullokseen. Kuvissa pohjoisen nurkka ennen ja välillä, lopullinen kuva tulkoon kunhan on silmien kestävä viimeistelyineen. Tällä kertaa testaan pohjalle maisemointikangasta jota ostin 30m2 paketeissa, kivituhkaa, kivet päälle sommiteltuinen sävyineen tietysti;-) Valkoiset, punaiset ja siniset omina lohkoinaan... Kuivabetonia (s 100) lakaisen väliin ja kastelen, ja toivon parasta. Lopputuloksena pitäisi välien "betonoitua", kovettua ja neulaset yms. roskat olisi helppo harjata pois.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Maakellarin kiveys




Maakellarin edustan kiveys käynnissä... Ensikertalainen harjoittelee kivitöitä, pohjalla on ollut mursketta, päällä vähän painunutta multaa jonka päälle levitin juuriestematon. Maton päälle kivituhkaa muutama sentti, johon upotin pyöreäreunaiset kivet, nakkasin päälle pari lapiollista kivituhkaa, jotka harjasin väleihin ja siihen päälle kuivabetonia, jonka suihkutin vedellä. Kuivabetonia oli niin naftisti että kastellessa osa siirtyi pois ja alta paljastui kivituhka, kaikki välit eivät varmaankaan kovetu ja saan täydennellä. Oli tosi ikävää hommaa tänään kun itikoita tusinoittain kimpussa, eikä pystynyt kunnolla keskittymään kun piti yrittää saada valmista niin nopeasti kuin suinkin, jotta pääsisi turvaan sisälle.

Nyt kukassa