sunnuntai 29. toukokuuta 2011

"savusauna"


Kontion varaamat terassilaudat loppuivat, osasimme odottaa koska teemme terassin laajempana kuin piirustuksissa. Saatiin kuitenkin riittävän pitkälle tehtyä ettei uusien lautojen ostamisella ole kiire, vaikka menisi syksyyn. Semmoinen sääntö on ilmeisesti olemassa että jos pudotusta terassilta on 50cm tai enemmän, se vaatii kaiteet. Kaidepuut kuuluivat pakettiin, nyt pitää syksyyn mennessä miettiä miten tuota jatketaan, tarvitaanko kaiteita ollenkaan.
Sauna on edennyt tuskaisen hitaasti talven ja kevään, kiitos eristämättömän rakenteen. Mitään ei ole voinut tehdä ennenkuin lämpö on noussut kymmeneen asteeseen. Pari viikkoa sitten aloitettiin seinien käsittelyllä. Viikonlopun aikana käsittelin Solmasterin epoksimaalilla lattiat yhteen kertaan, sanoivat rautakaupassa että luyjalevyn päällekin voi maalata, soittivat ihan toimittajelle asti ja varmistivat. Liimatiivistemassalla tiivistin seinälle nostelun lujalevyn ja hirren väliin jäävän raon. Tuo rakonen on vissiin se kaikkein lahoalttein. Ihan aluksi sain hyvän ehdotuksen pellittää lujalevyn yläosa, niin että pelti olisi upotettu koko matkaltaan hirsien väliseen rakoon, ja saunavedet liruneet sitä pitkin ohitse tuon rakosen.  Minusta se oli järkeenkäypä ja hyvä ehdotus, ammatilaiselta. Niinpä pyysin peltifirman käymään, ei ollut kuulemma hyvä idea, hankala, sanoi hän ja ehdotti liimatiivistemassaa. Minä olen vietävissä näissä rakennushommissa. En saanut peltiä joten ostin ehdotettua massaa. Purkin kyljessä luki -40 astetta-+80 astetta, lyhytaikaisesti 120 astetta. Eiköhän ne lämmöt noissa rajoissa pysy.
Joskus tuntuu että kaikki pitäisi itse osata, talonrakentajaksi alkaa niin ei tarvitsisi aina kyseenalaistaa. Ärsyttää välillä kun pitää monen mielipide kysyä ennenkuin valitsen miten ja millä teen. Sitten puntaroin niitä vastauksia, kun kaikki vielä sattuu olemaan erilaisia, ja tällä pienellä maalaisjärjellä yritän valita sen oikean tavan toimia. Se se vasta tympäseekin jos tuntuu että kaikkien ehdotukset on jotenkin huonoja, sitä odottaa vaan jotain valoa että hoksaisi mikä oikea. Saattaa tarkoittaa että kyseenalaistan... tai luulen että sitä mieltä on moni ollut joka on osallisena tavalla tai toisella ollut tässä projektissa. Rautakaupassakin minut ohjataan aina seuraavan myyjän luo, kerran vasta viides osasi jotenkin neuvoa, kysyin kuulemma hankalia. Pitäisi insinööriksi itsensä lukea niin ei tarvitsisi kysellä eikä kyseenalaistaa. Mutta suosittelen että olisi mustaa valkoisella paperilla, jos mietityttää, ihan vaan varalta. Niin minä aion sille yhdelle sähköpostivastaukselle tehdä, liittyen metallihormiin.

2 kommenttia:

  1. Millä meinaat reinustaa tuon kivimurskan ja nurmikon välisen rajan?

    VastaaPoista
  2. Terassia on tarkoitus jatkaa ainakin tuosta edestä, mutta matalampana, eli vielä en erottele sitä millään. Mutta kunhan homma valmis, ainakin osittain samalla reunuskivellä millä on rajattu laattakäytävätkin. Vähän auki vielä, fiiliksen mukaan;-)ja taloustilanteen

    VastaaPoista

Tähän voit jättää ajatuksiasi.