sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Höyry päällä








 Saunalta puuttuu edelleen ranta. Kihelmöisi hankkia 5 kuution allas, mutta onneksi sain juuri napattua tunteesta ja siirrettyä järjen tilalle. Ei tänä kesänä ainakaan, on näitä kuluja muutenkin.
Kuluneella viikolla on mennyt tunteja sääskien seassa, rikkaruohot alkavat olla jo käsitelty penkeistä, pienet alueet katoin kuorikatteella ilman sanomalehtiä tai pahveja. Testing, testing.

Aurinkopenkin pikkunauhus on jo melkein rikkaruoho, miten löytyikään noi hyvä paikka lisääntyä, pikkutaimia ihan hirveästi, oli lapiolle töitä ja jäikin vielä. Aamuiselta puutarhareissulta kulkeutui matkassa piianangervoa, idänunikkoa ja verihanhikkia, jälkimmäiset ovat kuulemma tyttären omia. Mieluusti nimeän hänelle, hoitotoimet kanssa:-)
Viime viikkoina, aina sunnuntaisin on lähitiellä körryytellyt linja-autoja peräkanaa ihan urakalla, ja tämä tie ei  ole reittiliikennetie, hyvä että mahtuvat ajamaan. On pitänyt jo ihan mielikuvaharjoitella kättelemistä, niinkuin linnanjuhlissa.  Mutta ei ole näyttänyt olevan tämä puutarha kiertoajelujen ohjelmassa,
ovat ajaneet ohi ja pysäköineet lähipellolle, kohta on kantautunut sanaa ja veisuuta. Lähitienoo muuttuu, on muuttunut jo reilun kuukauden, viikko viikolta, päivä päivältä. Saadaan vilskettä ja elämän ääniä, tervetuloa lakeuden maisemiin. Kyllä tähän kylään mahtuu isompikin porukka hetkeksi.

1 kommentti:

Tähän voit jättää ajatuksiasi.