perjantai 10. syyskuuta 2010

Kaisla tuloillaan



Enää viikko ja Kontion Kaisla piharakennuksen puutoimitus tulee tontille. Pihatyöt on jo tehty valmiiksi, jotta tervetuloa vaan hirret ja laudat, teitä on jo odotettu. Juoksevaa vettä rakennukseen ei tule, viemäriputki kunnan verkostoon on vedetty ja sähkökaapelit odottelevat sokkelin kyljessä. Rakennusmiesten työkaluja varten toivottiin lähelle 16A pistorasiaa, viime hetken varmistuksen tein viikolla ja totesin sähköpiirustuksista ettei yhdestäkään ulkorasiasta löydy niin paljon tehoja, ei edes 13A. Hetken hiki virtasi kunnes sain ajatuksen että ehkä käsistään taitavat sähkömiehet pystyisivät tekemään väliaikapistorasian juuri niihin sokkelin kylkeen vedetyille kaapeleille. Iloinen yllätys oli tänään töistä palattua, miehet olivat piipahtaneet tontilla ja pistoke odotti valmiina. Kaapeleiden toiset päätkin on saatu turvallisesti sisäkuistille, vaikkakin ulkoseinän läpi reiät poraamalla, ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Maanantaina tulevat miehet liittämään sähköpääkeskukseen.

Jotta puutoimitukset eivät märällä maalla makaisi, haettiin naapurista muutama peräkärryllinen lavoja, niiden päälle kuormat voi rekasta purkaa. Mökiltä saatiin vajaa 200m lankkua, vielä puuttuu 100 raakalautaa tellinkejä varten, ei voi käsittää miten niitä niin paljon tarvitaan, mutta teemme mitä ohjeissa lukee;-)
Muurarin kanssa on sovittu tuvan puolen takkamallista, tekee myös palomuurin ja piipun. Lattian tekijälläkin on viikko 40 jo allakassa ylhäällä, sovittiin että tekeekin lopulta hiekan viimeistelytasoituksista lähtien tuvan lattian lattialämmityksellä ja saunan lattian. Homma alkaa olla pulkassa. Lähti pieni painolasti sydämestä kun saatiin päätettyä että otetaan ammattilaisilta näin kokonaisvaltaiset urakat, eipähän pissi urakka kintuille ainakaan näissä isoissa asioissa, kun ei itse tarvitse säheltää ja soveltaa. Säältäsuojaan asennuksen tekee Kontion hankkimat urakoitsijat. Sen jälkeen jää etenemisvastuu ja toteutus omiin käsiin. Ja että olisin saanut vuosi sitten miehen innostuneeksi tähän urakkaan tässä vaiheessa piti luvata että kannan suurimman osan vastuusta liittyen kaikkiin sopimuksiin, urakoihin jne. Sopimus on pitänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit jättää ajatuksiasi.