maanantai 3. elokuuta 2009

Kerran heinäkuussa




Juuri ennen lomani alkua kukkivat nämä kaunokaiset, jotka ovat aiheuttaneet huolta ja murhetta puutarhan pidossa. Kaikille pitäisi löytyä fakta nimi, ei riitä että tämä tai tuo;-)
Kaksi ylintä maksaruohoa pitäisi olla taimiston mukaan kaukasian ja kamtsatkan -maksaruohot, mutta missä järjestyksessä kun ovat aivan samanlaiset (paitsi toinen aloittaa kukintansa himpun aiemmin). Kirjassakin sanotaan että kaukasialainen olisi valkokukkainen.
Alimmaisen valkoisen kukan henkilöllisyyttä on metsästetty ihan pääkaupungissamme asti, on kierretty siirtolapuutarhaa, Marketan puistoa Espoossa ja Hatanpään puistoa Tampereella eikä mistään löydy vastaavaa, mutta kun kukinto on palavanrakkauden kanssa samanlainen olen ristinyt sen valkoiseksi palavaksi rakkaudeksi, koska niitäkin kuulemma on. Kiitos Anu viime kesän taimilahjoituksesta, lahjoitit keräilyharvinaisuuden;-)


1 kommentti:

  1. Moikka! Kiva tietää että minullakin on jotain harvinaista kukkapenkeissä, olkoonkin sitten siemensekaannuksen vuoksi sinne joutuneena. :D Piti itsekin kaivaa netistä kuvia valkeasta palavarakkaudesta, ja verrata kukintoa aivan suurennuslasin kanssa.
    http://puutarha.net/keskustelu/aihekuva.asp?id=400879

    VastaaPoista

Tähän voit jättää ajatuksiasi.