keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Maakellari




Maalla asuessa täytyy olla maakellari, näin päättelimme ja laitoimme toimeksi. Takapihalta, jonne aurinko ei juuri paista, löysimme sopivan paikan puiden alta maantasaiselle valmiskellarille. Pohjatyöt teimme valmiiksi syksyllä 2006, valmis kellaripaketti laskettiin paikalleen kesän alkaessa 2007. Kellarin seinät ja katto kalkittiin sisältä, puuhyllyt tehtiin jämälaudoista ja sähköt vedettiin. Puuttui enää "ulkoverhoilu" ja suuri sato...


Maisemointityöt ovat hyvällä mallilla, sadon kanssa vähän niin ja näin. Perunasatoa saimme menneenä kesänä sen verran että vieläkin on syötävää, hyllyillä on anopin tuomia mehua ja lämpömittari, joka ulkolämpötilan laskiessa lähemmäs -20 astetta laski uhkaavasti +1 asteeseen, mutta siihen jäi. Luotamme pärjäävämme ilman sähköistä hökötystä. Ensi syksyn haaveena olisi saada muutakin kuin perunaa säilöttyä, muuten tulee liian kalliiksi investointi tuohon betonimöykkyyn. Suuren sadon toivossa puutarha- ja hyötytarhakirjojen lueskelu aloitettiin jo jouluaattona, kiitos asiansaosaavalle joulupukille. Onneksi on aikaa tehdä tuottavuusstrageioita.


3 kommenttia:

  1. Hienon blogin olet Unnukka tehnyt! Joko on ensi kesän puutarhasuunnitelmat valmiina? :)

    VastaaPoista
  2. No terve! Sinähän se ootkin melkoinen nörtti, kun tämmöisen hienon blogen tekaset... Jään mielenkiinnolla seuraamaan uusia ideoitasi! Mukavia pakkaspäiviä teille.

    VastaaPoista
  3. Heippa! Sait täältä naapurista heti vakkariblogilukijan. Ihania kuvia!:)

    VastaaPoista

Tähän voit jättää ajatuksiasi.