maanantai 18. lokakuuta 2010

Vuorilautaa, tiilikatetta, runkotolppaa



Olin lomalla juuri oikealla viikolla, tekemistä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ensimmäisen lappeen tiilikatteiden asetteluun meni kahdelta hengeltä 3 tuntia, toinen meni jo nopeammin. Tuntuu että eniten aikaa meni harjalaudan kanssa taiteiluun sekä päätyräystäspeltien korotuksiin. Vieläkin on katto kesken, sivupellit on asentamatta, räystäslaudat, kourut, ikkunan vesipellit sun muut tilataan kunhan saadaan katon läpiviennit hormille ja piipulle valmiiksi.
Onneksi autotallin sai lämpimälle (ulkona on jo liian kylmää suoja-aineen kuivumiselle), saatiin käsiteltyä vuorilaudat valmiiksi yhteen kertaan Valtti Color, poro sävyllä, itse seinät tulevat vieläkin tummemman harmaan kuultokäsittelyllä ensi kesänä.
Keskiviikkona ja lauantaina oli mahtavat talkoopäivät, vuorilaudat saivat kyytiä ja allekirjoittanut opetteli käyttämään sähköisiä teräväreunaisia kovaäänisiä aikuisten vehkeitä. Monta kertaa piti tankata tehtaan rakentamisohjeita, vaikka kaksi terävä-älyistä oli niitä lukemassa (Kiitos Anu), saisivat olla ohjeet tarkempia. Harvassa kohdassa tilanne rakennustyömaalla näyttää samalta kuin konttorissa piirretyissä kuvissa. Ja kun ei ole rakennusalan ammattilainen, on kummissaan tietotulvan kanssa. Esimerkiksi katon rakenneratkaisutkin on aika kevyesti ohjeistettu. Siksipä pyydettiin tarjous tuvan sisäkatosta ja saunan katon alaslaskusta ulkopuoliselta tekijältä, tekisi nopeammin ja varmemmalla osaamisella. Mietitään yön yli:-)

1 kommentti:

  1. Eipä kestä, mukavaa oli. Lapset eivät olisi halunneet lähteä teiltä ilmeisesti olleenkaan pois ja purnasivat asiasta nukkumaan menoon asti (onneksi kuitenkin nukahtivat illalla nopeasti). :)

    VastaaPoista

Tähän voit jättää ajatuksiasi.